sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Peruna fondant

1. Leikkaa perunat sylintereiksi.
2. Paista ylä- ja alaosa pannulla kullanruskeaksi.
3. Laita oliiviöljyllä valeltuun vuokaan. Oliiviöljyä saa olla reilusti noin ½ cm paksuudelta.
4. Ripottele perunan päälle suolaa ja pippuria, sekä tuoretta rosmariinia ja timjamia.
5. Ripottele oliiviöljyä perunoiden päälle ennen uuniin laittoa.
6. Peitä vuoka foliolla.
7. Paista uunissa noin 180ºC 30 - 40 minuuttia kunnes perunat on kypsiä.
8. Valele paiston aikana oliiviöljyä perunoiden päälle aina silloin tällöin.

Omena ja ricottatäyte krepeihin

Pari omenaa
3 rkl voita
1 rkl sokeria
inkivääriä, kanelia
1 tl siirappia
1 tl calvados tai vastaava

(aika niukka annos, noin 4-5 kreppiä)
(sokeria ehkä hiukan enemmän?)

Kaikki kattilaan, kiehautetaan, krepit täytetään omenaseoksella ja ricottajuustolla.
Rahka käynee ricotan asemesta?

Krepit

Crepes
Ainekset
n.12 kappaletta

* 2 dl vehnäjauhoja
* 1 1/2 dl vettä
* 3 munaa
* 1 rkl sokeria
* 1 1/2 dl maitoa
* 50 g sulatettua voita tai margariini

Sekoita jauhot ja vesi sileäksi taikinaksi. Erota keltuaiset valkuaisista. Sekoita keltuaiset, sokeri, maito ja voi tai margariini taikinaan. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita ne taikinaan.

Kuumenna kreppipannu tai pieni paistinpannu ja voitele se ensimmäistä räiskälettä varten. Paista ohuita räiskäleitä.

Aseta räiskäleet pinoon ja leivinpaperisuikaleet niiden väliin. Pidä lämpiminä.